Älä eksy laskujen viidakkoon

Laskujen viidakossa jokainen voi eksyä

Jeanette Samuelsson

Jeanette Samuelsson

Kolmasosa laskuista maksetaan myöhässä, koska nykyjärjestelmä on niin sekava

Klever-startupia perustaessa meillä oli selkeä visio: laskujen maksaminen ei saisi olla niin hankalaa ja vaivalloista kuin se tänä päivänä on. Vielä 20 vuotta sitten asia oli suhteellisen helppo: laskut tulivat postiluukusta kotiin, josta ne vietiin pankkiin maksettaviksi. Prosessi oli hidas mutta samalla aika selkeä.

Sitten vaihtoehtoja alkoi pikku hiljaa ilmetä, ja asia monimutkaistui. Tuli suoramaksut, sähköpostilaskut ja e-laskut ja jossain vaiheessa kuluttaja tippui kärryiltä. Nykyään ainoastaan 70% kuluttajalaskuista maksetaan ajallaan. Uskallan väittää, että suurin syy tähän ei ole se, etteikö ihmisillä olisi tilillä rahaa vaan se, että laskut unohtuvat sekavan järjestelmän takia.

Tarkastellaanpa Suomessa käytettyjä laskutusmuotoja ja niihin liittyviä ongelmia.*

Paperilaskut

Laskujen klassikolla on Suomessa vielä vahva markkina-asema: Yli puolet laskuista lähetetään edelleen kuluttajille kirjeinä postitse. Suuri osa ihmisistä kokee kuitenkin paperilaskujen maksamisen turhauttavana ja vaivalloisena ja vain 62% niistä maksetaan ajallaan.

E-laskut

E-laskujen suurin ongelma on niiden epämääräisyys. Ihmisten on vaikea hahmottaa niitä, koska laskuja ei usein näe, mikä vähentää kontrollin tunnetta. Varmaankin tästä syystä e-laskut eivät ole vieläkään lyöneet itsensä kunnolla läpi.

Suoramaksu

Suoramaksuun liittyvät samat ongelmat kuin e-laskuun: kuluttajan on vaikea hahmottaa omaa talouttaan, kun laskuja ei näe.

Sähköpostilaskut

Sähköposti on varmaankin kaikista huonoin tapa lähettää laskuja, koska vain 48% sähköpostitse tulleista laskuista maksetaan ajoissa. Laskut ilmaantuvat sähköpostiin pitkin vuorokautta, ja ellei niitä maksa heti, asia unohtuu mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Tai sitten laskut juuttuvat roskapostikoriin.

Yllä kuvailtu sekava nykytilanne oli mielessä, kun päätimme kehittää sovelluksen laskujen maksamiseen. Perusajatuksemme oli, että jos kaikki laskut saapuisivat automaattisesti kännykkään, ne on helppo maksaa ajoissa, ajasta ja paikasta riippumatta.

Kukaan ei rakasta laskujen maksamista. Juuri siksi laskujen maksaminen tulisi olla mahdollisimman helppoa.

Älä eksy viidakkoon, ota käyttöösi Klever ja maksat kaikki laskut yhdellä klikkauksella.

* Tilastot ovat peräisin perintäyhtiö Lindorffin analyysistä, jonka voi ladata tästä.
(http://hs.lindorff.com/http/profit.lindorff.fi/lataa-lindorff-analyysi-2016)